”Olkaa rohkeita nyt ja aina.” Näillä sanoilla avattiin Slushin sivutapahtuma Slush Youth 2017 perjantaina 1.12. Haaga-Helian auditoriossa. Paikalla oli yli 300 innokasta lukiolaista Suomesta ja Ruotsista verkostoitumassa ja kartuttamassa business- ja työelämätaitoja.

Slush Youthin avajaisissa kuultiin inspiroivia puheenvuoroja niin nuorilta yrittäjiltä kuin business-maailman konkareiltakin. Lauri Hollo Verticsiltä muistutti, kuinka yrittäjyys nuorella iällä vaatii sisukkuutta: koulun ja työn yhdistäminen on vaikeaa, kun samalla oppia täytyy ammentaa myös koulun ulkopuolelta.

Yhdysvaltojen entinen suurlähettiläs Bruce Oreck sanoi nuorille, että on tärkeää rikkoa sääntöjä ja muokata maailmasta omanlaisensa. ”Et antaisi kenenkään valita puolestasi, mitä vaatteita käytät päivittäin tai mitä syöt, miksi siis antaisit muiden päättää muista elämäsi osa-alueista?”, Oreck haastoi.

Slush Youthiin osallistuneita nuoria yhdisti Yrityselämän nuoret sukupolvet -hankkeen tarjoamat digitaaliset business-kurssit, joita he olivat suorittaneet lukiossa. Slush Youthissa nuoret kiersivät päivän aikana työpajoissa, joissa vietiin käytäntöön business-kursseilla opittuja taitoja Nordean, Sitran, UPM:n, Lidlin sekä Työeläkevakuuttajat TELAn johdolla. Nordea sparrasi nuoria rahoituksen haussa startup-yritykselle, Sitra puhui kiertotaloudesta, Lidlin työpajassa osallistujat pääsivät ideoimaan brändiin sopivaa markkinointia, UPM haastoi nuoret pohtimaan vastuullisuutta eri näkökulmista ja Tela auttoi keksimään tulevaisuuden toimialoja ja työtehtäviä.

Taitoja jatkokoulutusta ja työelämää varten

”Slush Youthissa on tullut paljon uutta vastaan, vaikka osa asioista on ollut tuttuja jo business-kursseilta. Näitä taitoja on mukavaa opetella, sillä niistä on hyötyä kaikkialla työelämässä”, Kia Hokkanen Pohjois-Tapiolan lukiosta kommentoi.

”Päivän aikana on päässyt hyödyntämään erityisesti business-kursseilla opittuja markkinointitaitoja”, kuvailee Kallaveden lukiosta paikalle saapunut Eetu Kohvakka. Hän kertoi olevansa kiinnostunut jatkamaan opintoja kauppakorkeakoulussa ja kehuu kurssien olevan hyvää pohjaa tulevaisuudelle.

Myös Sievin lukion opiskelija Piia Niinikosken haaveena on päästä kouluttautumaan ekonomiksi. ”Minulla on ollut jo pienimuotoinen yritys, mikä sytytti kipinän etsiä lisää tietoa yrittäjyydestä ja liiketaloudesta. Täällä Slush Youthissa olen oppinut, että kansainvälisessä ympäristössä englanniksi toimiminen on välttämätöntä, mutta kielioppiin ei kannata jumittua – pääasia on, että tulee ymmärretyksi”, Niinikoski sanoo.

”Slush Youth tarjoaa jotain sellaista, mitä kouluympäristössä on mahdotonta toteuttaa. On mieletöntä nähdä, miten paljon innostusta voi syntyä yhden päivän aikana. Business-kurssit ja Slush Youth muodostavat kokonaisuuden, jonka avulla nuoret pärjäävät työelämän eri sektoreilla, sillä he oppivat paitsi perinteisiä business-taitoja kuten markkinointia, myös paljon kaikkialla tarvittavia vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitoja”, Yrityselämän nuoret sukupolvet -toiminnosta vastaava johtaja Mikko Hakala kertoo.