Takeoff on jo useana vuonna kuulunut niin opiskelijoiden, opettajien kuin sitä järjestävän TATin Bisneskurssienkin vuoden kohokohtiin. Takeoff järjestetään myös tämän vuoden poikkeusolosuhteissa – tällä kertaa inspiroivana etätoteutuksena. Tärkeässä roolissa nuoria inspiroimassa ovat omien alojensa huippuosaajiin kuuluvat yritykset, joiden workshopeissa nuoret saavat käytännönläheisen kokemuksen työelämätaitojen oppimisesta. Takeoffin monivuotinen kumppani Nordea järjestää jälleen tänä vuonna workshopin tulevaisuuden kiinnostavimpien työelämäaiheiden parissa, kun nuoret pääsevät sukeltamaan tekoälyn maailmaan.  

Tekoäly on tullut vahvaksi osaksi palveluyrityksien asiakaspalvelua. Tekoäly voi näyttäytyä reaktiivisesti niin, että se vastaa asiakkaan kysymyksiin, tai se voi olla proaktiivista seuraten esimerkiksi pankin järjestelmiä ja ilmoittaen heti asiakkaalle, jos jokin asia on oudosti tai vaatii toimenpiteitä. Tekoälyn käyttö on vakiinnuttanut paikkansa moderneissa työyhteisöissä, ja tästä syystä Takeoffiin osallistuvat nuoret pääsevät tutustumaan tekoälyyn Nordean palvelumuotoilun workshopissa ”Train and desing your Bot”. 

– Nordeassa yhteiskuntavastuun strategian ydin on talouslukutaidon ja yrittäjyyden tukeminen. Takeoff, Slushin sivutapahtuma on meille erinomainen tilaisuus päästä innovoimaan nuorten kanssa näiden teemojen kanssa. Workshopimme johdattaa osallistujat pohtimaan, miten tekoälyä koulutetaan ja mitä hyötyä voitaisiin saavuttaa henkilökohtaisten raha-asioiden neuvonnassa. Tekoälyn taustalla on paljon palvelumuotoilutyötä, jossa asiakaskokemus on keskiössä. Työpajassa tarjoamme nuorille mahdollisuuden innovoida säästämisen tueksi botteja, kertovat yhteistyötahomme Nordeasta.  

Tekoälyllä tarkoitetaan käytännössä itseoppivia järjestelmiä, mutta ennen automatisoitua oppimista botille täytyy aina opettaa peruspalvelut. Palvelutarjoaman ytimessä jo suunnittelupöydällä on aina asiakas, ja onnistumista mitataan päivittäin arjen käyttökokemuksissa. Miten siis tekoälyä koulutetaan yritysten työntekijöiden tai konsulttien toimesta ennen, kuin ne alkavat oppimaan itsenäisesti jokaisesta asiakaskohtaamisesta? Mm. tähän kysymykseen saanemme vastauksen Takeoffissa!

 

Ilmoittautuminen Takeoffiin on auki  

Takeoff järjestetään tänä vuonna perjantaina 20.11. klo 10–13 etätoteutuksena. Tapahtuma on osallistujille maksuton, ja osallistua voivat Bisneskursseja käyttävien oppilaitosten lisäksi kaikki aiheista kiinnostuneetKoulukohtaista oppilaitoskiintiötä ei tänä vuonna ole.  

Opettaja, ilmoita luokkasi mukaan Takeoffiin nyt! Ilmoittautuminen päättyy 10.11. Jos sinulla on kysyttävää tapahtumaan liittyen, tavoitat Bisneskurssien Takeoff-tiimin sähköpostiosoitteesta takeoff@tat.fi.