Ammatillisen koulutuksen yrittäjyyskasvatukseen on nyt saatavilla paljon kaivattua maksutonta, digitaalista ja selkokielistä oppimateriaalia. Bisnekset verkkoon -hankkeessa tuotetut oppimateriaalit vähentävät oppilaitosten ja opiskelijoiden oppimateriaalikustannuksia, ovat räätälöitävissä oppijakeskeisesti ja mahdollistavat yrittäjyysopinnot yhä useammalle, sillä materiaaleja opiskellaan verkossa.

– Näistä materiaaleista olen itsekin ylpeä. Laatu on todella korkea, sillä oppimateriaalit on tuotettu usean eri ammatillisen oppilaitoksen yrittäjyysasiantuntijoiden kesken. Niitä on myös pilotoitu jo viime vuoden puolella, joten olemme saaneet arvokasta kehitystyötä tehtyä jo ennen materiaalien julkaisua. Kaikista motivoivinta on kuitenkin tietää, kuinka suuri tarve näille sisällöille on, sanoo hankkeen parissa työskennellyt Bisneskurssien sisältöasiantuntija Sami Mäki.

 

Oppimateriaalit ja niiden tilaus

Ammatilliselle puolelle tuotetut oppimateriaalit perustuvat ammatillisen puolen opetussuunnitelmiin ja soveltuvat kaikkiin ammatillisiin perustutkintoihin. Tarjolla on digitaalista oppimateriaalia seuraaviin tutkinnon osiin:

  • Yrittäjyys ja yrittäjämäinen toiminta, yrittäjyyden osa, 1 osp
    (pakollinen kaikissa ammatillisissa perustutkinnoissa)
  • Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp
    (valinnainen, soveltuu kaikkiin ammatillisiin perustutkintoihin)
  • Yrityksessä toimiminen, 15 osp
    (valinnainen, soveltuu kaikkiin ammatillisiin perustutkintoihin).

Materiaalit on tuotettu selkokielellä.

Oppimateriaalit sijaitsevat Claned-oppimisympäristössä, ja oppimisalusta tilataan osoitteesta bisneskurssit@tat.fi. Opettaja voi halutessaan tilata myös tutustumislinkin materiaaleihin joko Bisneskurssien nettisivuilta löytyvällä lomakkeella tai osoitteesta bisneskurssit@tat.fi. HUOM! Tutustumislinkin kautta näkee ainoastaan näyteversiot materiaaleista, ja oppimisalusta tulee tilata erikseen.

 

Koulutukset opettajille

Järjestämme opettajille maksuttomia etäkoulutuksia, joissa käydään läpi Claned-oppimisympäristön käyttöä opetuksessa ja eri tehtävätyyppejä. Koulutuksessa perehdytään myös tuotettujen oppimateriaalien keskeisiin sisältöihin. Mikäli työskentelet hankkeessa toimineessa oppilaitoksessa (Stadin ammatti- ja aikuisopisto, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia, Ammattiopisto Live, Vantaan ammattiopisto Varia), voit osallistua myös oman oppilaitoksesi järjestämään koulutukseen. Kysy lisää oppilaitoksesi yrittäjyyskasvatustiimiltä.

Koulutukset pidetään

Ilmoittautuminen päättyy kaksi päivää ennen koulutusta. Koulutusta edeltävänä päivänä saat sähköpostitse etäyhteyslinkin koulutukseen.

Lisäksi tarjoamme kevään ajan niin sanotun koulutustakuun, jonka myötä sitoudumme pitämään oppimateriaalit käyttöön ottaville tai niistä kiinnostuneille opettajille 30 minuutin pituisen henkilökohtaisen etäperehdytyksen kahden arkipäivän sisään yhteydenotosta. Henkilökohtaisen perehdytyksen lisäksi mahdollista on myös oppilaitoskohtainen koulutus, johon osallistuu useita oppilaitoksen edustajia yhtä aikaa. Koulutustakuun voi tilata osoitteesta bisneskurssit@tat.fi.

Katso myös muut maksuttomat koulutuksemme opettajille!

 

Yhteistyökumppanit ja rahoitus

Yrittäjyyskasvatuksen oppimateriaalit on räätälöity ammatilliselle puolelle sopiviksi yhdessä Stadin ammatti- ja aikuisopiston, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian, Ammattiopisto Liven, Vantaan ammattiopisto Varian ja Nuori Yrittäjyys ry:n kanssa.

Opetushallitus on rahoittanut oppimateriaalien tekoa.

 

Lisätietoa oppimateriaaleista antaa Bisneskurssien sisältöasiantuntija Sami Mäki, sami.maki@tat.fi, 040 829 7752.

Katso myös muut maksuttomat oppimateriaalimme ammatillisille oppilaitoksille!